K a r h u l a n  
Helluntaiseurakunta   

keitä me olemme

Olemme eri ikäisiä ja tulemme erilaisista kulttuuritaustoista. Meitä yhdistää rakkaus Jeesukseen ja yhdessä muodostamme kodikkaan ja lämminhenkisen seurakunnan.

Seurakuntaamme kuuluu satakunta jäsentä. Viikoittain kokoonnumme yhteen erilaisissa tilaisuuksissa. Tärkein hetki on sunnuntain jumalanpalvelus klo 11, jolloin haluamme tulla yhteen iästä ja kulttuurista riippumatta.

Toimintamme perustuu vapaaehtoisten suureen panokseen käytännön työn ja lahjoitusten kautta. Seurakuntalaiset ovat mukana palvelemassa voimiensa ja taitojensa mukaan. Koska olemme rakastettuja ja rakastamme Jeesusta, haluamme olla palvelemassa myös muita. Seurakuntamme on mukana lähetystyössä.

Seurakuntaamme voi liittyä, mikäli uskoo Jeesukseen Kristukseen ja on käynyt uskoontulon jälkeen kasteella. Olet lämpimästi tervetullut koska tahansa vierailemaan!




YLI 100 vuotta armon sanomaa


Mimmi Tulimäen työn tuloksena syntyi Karhulaan 70 hengen seurakunta, joka järjestäytyi syksyllä 1920. Olemme siis saanet olla jakamassa armon sanomaa jo yli sata vuotta. Olet tervetullut joukkoomme ihan sellaisena kuin olet.



Näin uskomme

1. Raamattu
Pyhä Raamattu on Pyhän Hengen innoituksesta syntynyt Jumalan sana ja oppimme ainoa perusta.
2. Jumala
On yksi, iankaikkinen Jumala kolmessa persoonassa: Isä ja Poika ja Pyhä Henki. Jumala on taivaan ja maan luoja.
3. Jeesus Kristus
Jeesus Kristus on Jumalan Poika, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi ihmiseksi neitsyt Mariasta ja eli synnittömän elämän opettaen ja tehden tunnustekoja. Ristinkuolemallaan Jeesus sovitti maailman synnin, nousi kuolleista ja astui ylös taivaaseen Isän oikealle puolelle.
4. Ihminen, synti ja vanhurskaus
Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen ja yhteyteensä, mutta syntiinlankeemuksessa ihminen joutui eroon Jumalasta. Uskomalla Jeesukseen ihminen saa lahjaksi vanhurskauden ja uudestisyntyy Jumalan lapseksi.
5. Pyhä Henki
Pyhä Henki herättää ihmisen hengellisesti, niin että hän voi ottaa vastaan Jumalan valmistaman pelastuksen, jolloin Pyhä Henki tulee häneen asumaan. Jeesus Kristus kastaa uskovan Pyhällä Hengellä, joka jakaa armolahjoja seurakunnaan rakentumiseksi niin kuin apostolien aikana. Uskova on tarkoitettu elämään Pyhän Hengen täyteydessä Hengen hedelmää kantaen.
6. Seurakunta
Seurakunta on Kristuksen perustama ja johtama, apostolien opetukselle rakennettu uskovien yhteisö. Kaikki uskovat kaikkialla ja kaikkina aikoina kuuluvat yhteen ja yhteiseen seurakuntaan, joka näkyvällä tavalla ilmenee paikallisseurakuntana. Jeesus Kristus käski seurakuntaansa tekemään kaikista kansoista opetuslapsia, kastamaan ja opettamaan heitä. Seurakunta muodostaa hengellisen papiston, jonka tehtävänä on palvella Herraa ja osoittaa kristillistä rakkautta kaikkia ihmisiä kohtaan.
7. Kaste
Jeesuksen asettama kaste liittyy Jumalan pelastustyöhön. Kaste toimitetaan uskovalle Jeesuksen Kristuksen käskystä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen veteen upottamalla. Kastettu liitetään paikalliseen seurakuntaan.
8. Ehtoollinen
Ehtoollinen on Jeesuksen seuraajilleen asettama muisto- ja yhteysateria, jossa hän on uskon kautta itse läsnä. Ehtoollinen julistaa Jeesuksen sovitustyötä ja on osallisuutta hänen kuolemaansa ja ylösnousemukseensa.
9. Ylösnousemus
Kaikki ihmiset kokevat ruumiillisen ylösnousemuksen. Vanhurskaat nousevat elämän ylösnousemuksessa ja jumalattomat tuomion ylösnousemuksessa.
10. Jeesuksen paluu
Jeesus Kristus tempaa lupauksensa mukaan seurakuntansa luokseen, minkä jälkeen hän tulee kuninkaana hallitsemaan koko maailmaa. Jumala luo uuden taivaan ja uuden maan. Tämä on vanhurskaiden ikuinen osa.


Voit lukea jokaisesta kohdasta lisää helluntaikirkon sivuilta.


100-vuotishistoriikki

Olemme julkaisseet seurakuntamme toiminnasta.100-vuotishistoriikin. Historiikkia voi ostaa Karhulan Helluntaiseurakunnasta 15€ kappalehintaan.



Muita julkaisuja

Martti Lalun Karhulan Helluntaiseurakunta 70 vuotta -historiikki >>>  (ladattava pdf)

Karhulan ja Kotkan Helluntaiseurakunnat julkaisevat kuukausittain yhteistä Kulmakivi-Yhdysside lehteä.
Linkin tuoreimpaan Kulmakivi-Yhdysside -lehteen löydät etusivulta.