Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Tilaisuudet

Viikon aikana seurakunnassamme on erilaista toimintaa. Tässä on kerrottu säännölliset tilaisuutemme. Lisäksi ohjelmaa on lapsille. Kansainvälistä toiminnasta löydät tietoa tältä sivulta.

Sunnuntaiaamun jumalanpalvelus

Sunnuntaisin on seurakuntamme jumalanpalvelus klo 11, paitsi kuukauden viimeisenä sunnuntaina klo 15, jolloin on kansainvälinen kokous (tulkkaus lingalaksi tai ranskaksi). Jumalanpalvelus pitää sisällään yhteislauluja, rukousta, puheenvuoroja seurakuntalaisilta ja opetusta Raamatusta. Jokaisessa tilaisuudessa on mahdollisuus myös esirukouspalveluun tilaisuuden loppupuolella. Kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina on ehtoollinen.

Lapset ovat myös tervetulleita mukaan. Kokouksen aikana heille on pyhäkoulu. Tiloissamme on myös leikkihuone, johon lapsen kanssa voi mennä jumalanpalveluksen aikana.

Lopuksi vietämme vielä yhteistä aikaa kahvin ja pullan merkeissä alakerrassa. Olet lämpimästi tervetullut mukaan!

Sana ja rukous

Torstaisin kokoonnumme klo 18 rukoilemaan eri aiheiden puolesta. Illan aikana myös laulamme yhdessä sekä kuulemme lyhyesti opetusta Raamatusta. Kuukauden 3. torstaina on lisäksi ehtoollinen.

 

 

 

 "Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi."
Jes. 1:18